Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa vähän Tallinnasta. Tallinna on ihan mun lemppari kaupunki ja toivonkin vielä jonain päivänä muuttavani sinne. Olen käynyt Virossa vuodesta 2001 joka vuosi, joinakin vuosina olen päässyt lähtemään sinne kahdesti. Olen matkailija joka rakastaa uusien paikkojen tutkimista ja kaupungin historiaa, lempipuuhiini kuuluukin siellä istua näköalapaikoilla tai kahviloissa ja vain katsella.
Vanhan kaupungin näköalapaikoilla joita löytyy Toompean mäeltä kolme kannattaa ehdottomasti vierailla, näkymät ovat aivan mahtavat. Tällä kertaa meitä viihdytti lokki joka ei ollut moksiskaan suuresta turistilaumasta.
Historiasta kiinnostuneille suosittelen käyntiä Viru hotellin KGB-museossa tai miehitysmuseossa tai vaikka molemmissa.
Jos korkeat paikat ei pelota niin kannattaa käydä linnahallin katolla katsomassa maisemia. korkeat paikat ei ole oma juttuni ja tulinkin rappuset peppuliukua alas. Linnahall sijaitsee satama-alueella, se on rakennettu moskovan kesäolympialaisia varten ja sisällä on jäähalli sekä amfiteatteri. Linnahall on jo pitkään ollut poissa käytöstä ja siitä on tullut nuorten illanvietto paikka. Kaupunki on suunnitellut peruskorjata hallin ja avata uudestaan vuonna 2019.
Suklaan ystäville löytyy Kalevin tehtaanmyymälä jossa on pakko käydä jokaisella tallinnan matkalla. Myymälä sijaitsee Rotermannin alueella ihan lähellä Viru-hotellia. Myös vanhasta kaupungista löytyy pari suklaan ystävän paikkaa esimerkiksi Pierre chocolaterie Vene-kadulta.
Eläinten ystäville löytyy tallinnan eläintarha joka on vähän kauempana keskustasta, itse tykkään matkustaa sinne taksilla kun eivät paljoa virossa kustanna. kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, että taksista löytyy näkyviltä taksat, suosin itse tulika taksoa. Eläintarhast löytyy vaikka ja mitä, ainakin useampi jääkarhu, apinoita, norsu, tiikeri ja sarvikuono. Samalla matkalla kannattaa käydä suuren tien toisella puolella sijaitsevassa Rocca Al Mare kauppakeskuksessa. Jos nälkä on jo tässä vaiheessa suosittelen kauppakeskuksessa olevaa kiinalaista chopstick ravintolaa, mahansa sai täyteen alle viidellä eurolla.
Kissakahvila on myös ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus, vähän hintava virolaiseksi kahvilaksi mutta tuotto menee kissojen hyväksi. Kissat etsivät myös kotia. Veimme kummitädin tyttären eli tuttavallisemmin kummisiskoni Karon kanssa kissoille leluja ja herkkupaloja jotka kissakahvila ottaa mielellään vastaan.
Vanhan kaupungin kiertämiseen kannattaa matkalla varata kunnolla aikaa, sillä joka paikassa on pysähtymisen arvoisia näkymiä. Ensimmäinen kuva on otettu raatihuoneen torilta, joka on vanhan kaupungin keskeinen paikka. Toinen kuva on otettu vanhan kaupungin laidasta Toompean mäki ylhäälä ja kolmas kuva on otettu vanhan kaupungin muurien ulkopuolelta .
Vanha kaupunki on erityisen upea näky kun hämärä on jo laskeutunut. Alempi kuva on otettu viruporteilta jossa uusi ja vanha kaupunki kohtaavat.
Rotermannin alueen basiilik ravintolassa on tullut käytyä useammalla matkalla. Ruoka on makoisaa ja hinta on suopea. Ravintolasta saa kalan ja lihan lisäksi pizza ja pasta annoksia. Kuvassa on yksi ihan lemppareistani: lohta, pinaatti-perunamuussia ja valkoviini kastiketta.
Kevään matkalla haluttiin Karon kanssa syömään hienommin ajan kanssa ja varasimme pöydän scheeli ravintolasta, joka sijaitsee ihan raatihuoneen lähellä vanhassa kaupungissa. Ravintola on parasta mihin olen matkoillani törmännyt, ei ehditty edes kuvaamaan ruokaa kun näytti niin hyvältä. Ihanan tunnelman loi pianisti, joka soitti koko iltamme ajan. Söimme pääruuaksi Vodka-hunajamarinoitua lohta, katkarapu-basilikarisottoa, vokattua paprikaa ja juustokastiketta. Jälkiruuan valitseminen oli liian hankaa joten otimme lautaset johon sisältyi suklaaleivos, creme bruleeta, pistaasipannacottaa, ravintolan keittiössä valmistettua sorbettia ja jäätelöä. Oma suosikkini oli pistaasipannacotta. Illan hinnaksi jäi alle 25 euroa.
Ravintolasta lähdettyämme tuli vastaan mies joka kerjäsi rahaa kossupulloon itse tekemällä pahvitaululla, joten olihan miestä pakko auttaa hädässä ja sinne sujahti sitten päivällä eläintarhassa painamani norsukolikko, joka oli lompakkoni kolikkovälissä.
Tätä postausta tehdessä iskikin sitten aivan järjetön matkakuume!








Kommentit
Lähetä kommentti