Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisikö koittaa kinderkakkua ja ajatellu etten tee kun on kuitenkin liian makeaa, mutta kaveri tuli kehuen kuinka hyvää kinderkakkua oli saanut niin pakkohan sitä oli sitten koittaa. Tulihan siitä hyvää, mutta niin kuin arvelin niin aivan liian makeaa. Itse söin jokusen palan ja loput vein kavereille tai syötin Karolle jonka mielestä kinderkakkua oli onnistunut. Luultavasti teen kinderkakkua seuraavaksi jättämällä kreemin pois välistä jospa sitten olisi sopiva makeus itselleni.
Tarvitset
Kakkupohjaan:
6dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
2tl vaniliinisokeria
4tlleivinjauhetta
6rkl tummaa kaakaojauhetta
3dl kiehuvaa vettä
300g sulatettua voita
4 kananmunaa
Voikreemiin:
150g voita
5dl tomusokeria
4tl vaniliinisokeria
Suklaakuorrutukseen:
n.400g maitosuklaata
6-7 palaa valkosuklaata
1. Sekoita kakkupohjan kuivat aineet keskenään.
2.Kiehauta vesi ja sulata voi.
3.Sekoita varoen vesi ja voi kuivien aineiden joukkoon.
4.Lisää kananmunat vispaten yksitellen .
5.Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
6.Jäähdytä pohja viileässä paikassa.
7.Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi, lisää vaniliinisokeri ja vatkaa vielä hetki.
8.Levitä kreemi pohjan päälle ja laita jääkaappin noin 45 minuutiksi.
9.Sulata maitosuklaa vesihauteessa ja lisää kolmessa osassa ettei tule paakkuja.
10.Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja raidoita kakku sillä, marmoroi vetämällä coctailtikulla edestakaisin.



Kommentit
Lähetä kommentti